Kanjonin kurkkaus

89,00 

Kapeassa kivisessä kanjonissa kuohuva Oulankajoki on Kanjonin kurkkauksen päiväreitin helmi. Puiston pohjoisen osan reitillä voi kokea vilkkaampanakin aikana erämaista tuntua ja kulkea hetken pitkin Karhunkierrosta. Luonnon pienet ihmeet tulevat tällä reitillä lähelle

Kuvaus

Kanjonin kurkkaus on Sallan puolella oleva huikeat maisemat tarjoava n. 6 kilometriä pitkä rengasreitti. Reitti luokitellaan vaativaksi korkeuserojen vuoksi. Katso reittikuvaus alta!

Retken kesto on 3-4 tuntia + kuljetukset 2 tuntia

Hintaan sisältyy:
– Opastus
– Kuljetukset Rukalta / Rukalle
– Nokipannukahvit ja retkieväät retken aikana
– Kansallispuiston kävijämaksut

Tarvitset mukaan:
– Säähän sopivan vaatetuksen
– Hyvät maastossa kävelyyn soveltuvat kengät
– Juomapullon (ja vettä)
– Kameran / puhelimen muistojen taltiointiin (huolehdithan että akut on ladattu)

Meiltä saat tarvittaessa lainaan vesipullon sekä pienen repun.

Retken kuvaus
Alkuun reitillä kuljetaan kansallispuiston ulkopuolella, joskaan ei silmään osu avohakkuita mutta ei myöskään ikimetsää. Puiston sisällä ensimmäinen kohde on Kirkasvetinen-lampi, jossa on nimensä mukaisesti todella kirkkaat vedet. Lammen rannalla on viihtyisä tulipaikka, jossa hengähdämme hetken ja ihailemme maisemia.

Jatkamme kävelyä lammen rantalehtoa pitkin, jonka jälkeen noustaan korkealle harjanteelle, josta voi vielä ihailla äskeistä lampea. Harjanteen toiselta puolelta voi kuulla jo Oulanka-joen kohinan.

Ensimmäinen näköalapaikka Oulangan Kanjoniin on Oulanganköngäs. Tämän jälkeen patikoimme hetken metsän siimeksessä ennen kuin saavumme reitin parhaalle näköalapaikalle eli Pikkukönkään mutkaan. Tästä aukeaa reitit mahtavimmat näköalat Oulangan Kanjoniin, joka on kansallispuiston yksi parhaista nähtävyyksistä.

Kanjonin reunalta laskeudutaan Savilammen autiotuvalle, jossa pidämme kahvi- ja evästauon. Kahvin valmistuessa voit ylittää Oulanka-joen riippusiltaa myöten ja ihailla kanjonin näkymiä joen toiselta puolelta.

Tauon jälkeen jatkamme vajaan kilometrin verran Karhunkierroksen reittiä Savilammen rannan tuntumassa ennen kuin suuntaamme matkan kohti parkkipaikkaa ja kotimatkaa.

Lue lisää reitistä Oulangan Kansallispuiston sivuilta

Varaus ja peruutusehdot löytyvät täältä

Lisätiedot

Päivämäärä

12.6.2023 16:00 – 20:00, 19.6.2023 16:00 – 20:00